PageRankin vuotamisesta on puhuttu jonkin verran, ristiriitaisessa sävyssä. Yksi sanoo että vuotaa, kun taas toinen sanoo että ei. Käytännössähän vuotamisella tarkoitetaan sitä että kun linkkaa omalta sivultaan ulos (tai toiselle saman sivuston sivulle), linkkaavan sivun ränkki laskee. Härskeimmätkään mutuilijat ei tosin ole menneet niin pitkälle että kokonaisten ´pisteiden´ menettämisestä voisi puhua. Jos vuotoa tapahtuu siis, se tapahtuu marginaalisessa mittakaavassa. Mutta tapahtuuko sitä? Ja jos tapahtuu, miksi siitä ei pidä välittää
PageRankin vuodosta ei pidä välittää koska Googlen teknologian graalin malja (ja koko hakukentän) on ollut jo vuodesta 1998 PageRank, eli linkkisuosio. Olisi vaikeaa kuvitella että Google pissaisi oman avain-teknologionsa kintuille rankaisemalla sivuja jotka linkkaavat ulos. Joskus kauan kauan sitten välillä tuntui että asia oli toisin päin, ja sivua arvostettiin enemmän jos siitä lähti linkkejä saman tyyppisen sisällön sivustoille/sivuille (MUTU).
PageRankin vuodosta ei edelleenkään pidä välittää koska Googlen julkisessa kommunikoinnissa on aina puhuttu PageRankin välittämisestä tai jakamisesta, ei sen luovuttamisesta tai vuotamisesta. Google mainostaa itseään Hakukoneeksi ´joka järjestää dokumentit niihin johtavien linkkien määrän ja laadun mukaan. ´Niihin johtavien´ viittaa nimenomaan sisääntulevien linkkien merkitykseen, taaskaan ei puhuta ulosmenevien vuotovaikutuksesta mitään.
PageRankin vuodosta ei todellakaan pidä välittää koska siitä huolehtiminen on lähtökohtaisesti täysin naurettavaa nysväämistä ja kyräilyä. Jos puhutaan muihin sivustoihin linkittämisestä, on pihtaaminen suorastaan järjen vastaista. Kannattaa pitää mielessä että ränkki jonka oma sivu on saavuttanut, perustuu puhtaasti sihen miten muut sivustot linkittää omaan sivuun. Kuulostaa kohtalaisen huonolta karmalta olla itse tekemättä samoin vain sen takia että oma, kultaakin arvokkaampi (!?) PageRank ´vuotaa´. Niisk niisk.
Jos taas puhutaan omille ala-sivuille linkittämisesti, olisi suorastaan idioottimaista väheksyä sen merkitystä. Uskon että jokainen oikea alan ammattilainen yhtyy siihen että syvät sivut lähtökohtaisesti konvertoi paremmin, eli on juuri niitä sivuja joihin ränkkiä kannattaa panostaa.
On myös hyvää pitää mielessä että esimerkiksi bloggaaminen perustuu paljolti juuri linkittämiseen. Jos vain pyörii omissa nurkissa eikä ole valmis jakamaan omaa menestystään (PageRank), kannattaa ehkä kirjoittaa ihan perinteistä päiväkirjaa. Linkkaaminen on aina ollut webbiä parhaimmillaan, sillä osoitetaan arvostusta, tarjotaan käyttäjälle tätä mahdollisesti kiinnotavaa syventävää sisältöä ja varsinkin kun on kyse sisäisistä linkeistä, parannetaan oman sivuston käytettävyyttä.
PageRankin nysvääminen ja koko aiheen pyörittely on ihan turhaa jo siksi että PageRank ei ole mikään bisnes-arvo itsessään. Esimerkiksi ´hakukoneoptimointi´ -sanalla toisena tuleva optimointi.com on PageRankiltään pyöreä nolla. Muuttuiko hakutulokset kun ränkki tippui viitosesta nollaan? No ei.
Ja jos nyt vielä tämäkään ei riitä, niin ei kun kokeilemaan.
1. Valitse sellainen sivu jolla ei ole suurta arvoa sivustollesi. PageRankin tulee olla vähintään kaksi.
2. Linkkaa tuolta esm. 150 muuhun sivustoon
3. Odota muutama viikko, jos mitään muutosta ei ole, toista kohta 2
4. Odota muutama viikko, jos mitään muutosta ei ole, toista kohta 2
Ja niin edelleen. Ymmärrät varmasti mihn tämä on menossa. Saman voi tietenkin kokeilla oman sivuston sisälläkin.
Yhteenveto: Unohda koko PageRank ja keskity hakutuloksiin ja sivun konversioon (johon muuten sisäisillä linkeillä on ISO vaikutus).Vuosi tai ei, kuten yllläolevasta lienee kävi selväksi on sen märehtiminen täysin turhaa ![]()
| Lue lisää samanlaisia posteja tulevaisuudessa. Tilaa Feedi |

Asiaa puhut kuten yleensäkin.
Mutta optimointi.com PR näkyy ainakin mulla nelosena…
Jani — Maaliskuu 6, 2007 @ 9:37 am
Totta tosiaan! Kun tarkastaa optimointi.comin tilanteen useammasta datacenteristä:
http://www.iwebtool.com/pagerank_checker
PageRank on 4, ja joissain jopa tuo 5 joka se oli ennen lähes koko alan sivustoja kattanutta ´down greidausta´ muutama viikko sitten.
Outoa on että pr.blogflux.com näyttää edelleen tuota nollaa, vaikka se kaikille muille tarkastamilleni sivuille näyttää samaa kun tuo monen centerin lista. Se on siis rikki.
Suur kiitokset korjauksesta Jani!
Mikko K — Maaliskuu 6, 2007 @ 1:42 pm
Kun totuus ei ole tiedossa on aina eri koulukuntia.
Olen samaa mieltä kanssasi. Linkitä ulos siitä on hyötyä käyttäjille ja omalle sivustolle.
nico — Maaliskuu 6, 2007 @ 8:46 pm
PageRank ei mielestäni vuoda outbound linkityksellä. Ainoa merkitys ulos linkityksellä PR:ään on se, että linkki toiseen domainiin heikentää muiden samalta sivulta lähtevien sisäisten linkkien siirtämää PageRank -arvoa oman saitin muille alasivuille. Heikennys riippuu sivulta lähtevien linkkien kokonaismäärästä. Tämän ymmärtää, jos tutkii vähän PageRank-teoriaa ja sivuston optimaalista linkitysstrategiaa.
Muutenkin koko PageRank on niin "viime tiistaita", että siihen ei kannata kiinnittää juurikaan huomiota. Todellinen linkkisuosioalgo on muuttunut jo ajat sitten ihan joksikin muuksi kuin muinainen PageRank.
Risto — Maaliskuu 8, 2007 @ 8:38 pm